lauantai 27. huhtikuuta 2019

Omahyväisyyskö hyve?


Aikansa kutakin
Ajan voi jakaa kahteen osaan. Aikaan ennen vaaleja ja aikaan vaalien jälkeen. Tätä kirjoittaessa ollaan suvanto vaiheessa ja siksi odotellaan mitä tulee tapahtumaan. On hyvä aika kirjoittaa vähän syntymäpitäjäni asioista.
Tohmajärveläiset ovat monessa mielessä vähän ongelmaisia. Niin kuin pohjois-karjalaiset yleisemminkin. Huomion tein kierreltyäni mualimoo. Lähtiessäni kierrokselleni minulla oli käsitys, että  olin jotensakin pidetty henkilö paikkakunnalla. Paitsi nyt ehkä lähityökavereiden keskuudessa, jossa kilpailtiin asemista. Näillä muisteluilla minusta tuli neljännesvuosisadaksi lopulta paluumuuttaja. Päivääkään en vaihda tästä ajasta pois, vaikka nyt naputtelen tätä juttua uusissa ympyröissä.
Siitä ongelmaisuudestahan minun piti kirjoittaa. Tiedän, että toisen ongelma on toisen hyve. Olen tullut käsitykseen, että niin Tohmajärvellä kuin Pohjois-Karjalassakin ollaan paikkakunta sidonnaisia. Tähän kuuluu, ettei juuri kuunnella ja arvosteta  oman porukan ulkopuolelta tulevia asioita ja ajatuksia. Ollaan korostetusti omanarvon tuntoisia, jonka ulkopuolinen voisi ajatella johtuvan myös heikosta itsetunnosta. Tykätään kehua itseä ja jos toiset eivät kehua, siitä murjotetaan. Etsitään mainetta ja kunniaa keinoilla, jotka toimivat usein tarkoitustaan vastaan. Esimerkkinä Tohmajärvellä Katri Helena raitti ja Katri Helena muki kuntaa edustavina asioina.
Tohmajärvellä on meneillään mittava koulurakentaminen. Siitä ja sen tarpeellisuudesta näytetään kiisteltävän. Nyttemmin koulukeskusrakennusta on ryhdytty kutsumaan sivistyskeskukseksi. Turhaa näpertelyä, sillä sivistys tarkoittaa vain kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa. Ottakaa tohmajärveläiset ajasta vaari, johon uutuusrakennus antaa mahdollisuuden. Vaihtakaa sivistyskeskusnimi  nopeasti toimintakeskukseksi ja kehittäkää sen toimintaa laaja-alaiseksi Oodin malliin. Lopettakaa valitus ja ruikuttaminen. Teollisuutta tulee ja kauppa kehittyy omalla mallillaan. Tavallisen kuntalaisen viihtyvyyteen kannattaa kiinnittää huomiota ja sitä tekee parhaimmillaan toimintakeskus kootessaan kuntalaiset laajalti toimintaan saman katon alle. Tehkää Tohmajärvestä maakunnan paras asukaskunta. Siihen antaa hyvät mahdollisuudet kunnan sijainti.
Asukaskunta ajatusta yritin esiin tuoda luottamustehtävissä ollessani. Ei kelvannut. Syyksi sanottiin minun edustavan väärää ryhmää. Tiedä sitten nyt. Edelleenkin olen huono kehumaan itseäni ja toisten toimia katselen edelleen kriittisesti. Se ei ole vastustamista. Toimintakeskus ajattelussa ollaan kuntalaisen asialla ja se tarvitsee  yhteistyötä tavoitteen saavuttamiseksi. On hyvä elää ajassa

Ei kommentteja: