sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Tolukku puuttuu koko porukalta


Kansanedustaja on pakkoterve kun demokratia on sairas.
Keskusta on huolissaan saako se maakuntahallinnon. Kokoomus jännittää miten käy kilpailutuksen. Vanhukset ja sairaat pelkäävät palvelujensa puolesta. Veronmaksajat pelkäävät paljonko tästä lystistä joutuu korottamaan  veroja. Minä en henkilökohtaisesti jännitä enkä pelkää mitään noista asioista. Minä pelkään miten käy suomalaisen demokratian. Kuoppaako hallitus sen rippeetkin mitä demokratiasta on vielä jäljellä.
Vuosisadan suurinta hallintouudistusta ollaan keinoja kaihtamatta viemässä voimaan, jota mielipidetiedustelujen perusteella suurin osa kansalaisista vastustaa. Kansanedustajista 101 lasketaan tukevan hallituksen esitystä. Näistäkin osa on ns. ostettuja hillotolppaedustajia. Osa pakkoterveitä ainakin jos hallituksen esitys menee eduskunnassa äänestykseen asti. Nyt eletään Suomessa aikaa, jossa kansanedustajat ovat pakkoterveitä mutta demokratia sairas. Voi sanoa kuolemaisillaan.
Eduskunnan kyselytunnit ovat koomisuudessaan huippuseurattavaa. Oppositiosta kysytään mitä hyvänsä, hallitus vastaa miten pitkään asiaa on yritetty, joten se on pakko saada nyt keinolla millä hyvänsä voimaan. Mikä pakko? Viime aikoina näyttää kuin hallituksen koko viisaus on keskittynyt Vehviläiselle ja Saarikolle. Ohi asiantuntijoiden ja oikeuslaitoksen. EU-notifiointi on näille kahdelle ministerille ohitettava pikkujuttu. Kun Sipilä ja Orpo alkavat väistellä, tietääkö se hallituksen veneestä tapin lähteneen?
Oikeassa demokratiassa enemmistö huolehtii myös kohtuudella vähemmistön tarpeista. Sipilän hallitus ei ole vain hylännyt vähemmistön tarpeita vaan myös polkenut niitä. Nykyinen hallitus käyttää keinoja kaihtamatta törkeää enemmistö valtaa, joka sekin on muutaman äänen varassa. Vain tulevat eduskuntavaalit voivat muuttaa nykyisen menon suunnan koko kansaa palvelevaan suuntaan.
Naputtelen tätä juttua kesämökillä. Ja mikä olisi naputellessa, mutta nettiyhteydet ovat mitä sattuu. Pätkii ja kaatuilee, jos alkuun on päästy. Turha yhteyksistä on valittaa. Ei ne miksikään valituksista muutu. Niin eivät muutkaan asiat. Olenkin omaksunut enemmän hyväksymään epäkohdat ja sopeutumaan niihin. Pankit, kaupat, kulkuyhteydet ja naapurit vähenevät. On tultava toimeen niiden kanssa, joita vielä on jäljellä.

Ei kommentteja: