torstai 8. joulukuuta 2016

Sen...vai setsuuri???



Yliherkkyys  ei sovi politiikolle
Jokaisella aikaansa seuraavalla ihmisellä on jo mielipide pääministeri Sipilän ja Ylen välisestä sähköposteista ja niiden vaikutuksesta. Heidän, joilla mielipide on,  ei tarvitse jatkaa tämän palstan lukemista. Aion kirjoittaa taas kerran omia näkemyksiäni.
Pohjana ovat pääministerin vakuutuskuoret. Ne salaavat hänen omaisuutensa. Muut ministerit ovat joutuneet ilmoittamaan oman taloudellisen tilanteensa. Sukuyhteydet Terrafamiin ja niiden vaikutus valtion antamaan tukeen, ovat selvityksen alaisia. Noiden asioiden syistä ja seurauksista ei tässä vaiheessa ole kirjoitettavaa.
Ykkösasiaksi pääministeri Sipilän kohdalla näyttää nousevan hänen henkilökohtaiset ominaisuudet ja tapa hoitaa, tai pitäisikö kirjoittaa, ja sotkea omia henkilökohtaisia ja pääministerin tehtäviin kuuluvia asioita toisiinsa suhteessa mediaan. Erityisesti Yle:en.
Asioilla on tapana kumuloitua ja muuttaa muotoaan. Niinpä edellä kerrotuissa tapauksissakin. Pääaiheeksi on noussut sanan vapaus erityisesti Yle:ssä. Onko pääministerin sähköpostit ja ohjaus vaikuttaneet Ylen ohjelmiin ja mikä on Atte Jääskeläisen asema näissä tapahtumissa?
On jakauduttu kahteen osapuoleen. Heihin, joiden mielestä kaikki on hyvin ja heihin joiden mielestä Ylen tilanne  tiedon välittäjänä ja jakajana ei näin voi jatkua. Vanhan ja käytössä olevan "järjestelmän" puoltajiksi ovat nousseet vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen, hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä (ps) kerran tosin mielipidettään jo vaihtaen ja Ylen hallituksen puh.joht. Thomas Wilhelmsson.  Kaksi viimemainittua ovat ilmaisseet tukensa ja luottamuksensa Atte Jääskeläisen toimintaan. Ylen tilanne on keskustelussa ja on syytä uskoa, ettei asiat jää maton alle haudattaviksi.
******
Tavallisena lehtiä lukevana ja töllöä seuraavana ihmisenä voisin sanoa, että tunaroitu on ja paljon. Pääministeri Juha Sipilä, niin hyvä kuin hän ehkä onkin liikemaailman johtajana ei ole sitä demokraattisen valtion johtajana. Herkkähipiäisyys ja mielipiteen vaihtelu vuorokauden sisällä luottamuksesta Yle:en nollasta täyteen luottamukseen, ei osoita hyvää hänen harkintakyvystään muihinkaan asioihin.
Keskustapuolue nosti Juha Sipilän johtajakseen kannatusahdingossa. Kannatuksen parannuttua keskustassa saattaa olla henkilöitä, joiden mielestä nykymeno ei ole hyväksi. Ei ainakaan Sipilälle.
*****
Miten Sipilän ja Jääskeläisen hässäkkä vaikuttaa minuun. Ei muuten kuin luottamukseni  heikkenemistä muutamiin minulle mieleisiin ajankohtaisohjelmiin. Olen alkanut epäillä, että niiden toimittajia on ohjailtu tiettyyn suuntaan. Olen alkanut tulkita, mitä ohjelmassa sanotaan ja mitä sillä mahdetaan todellisuudessa tarkoittaa. Suurin muutos on, että nykyisen katson mieluimmin MTV:n uutisia.
Jos Yle haluaa saada takaisin uskottavuutensa puolueettomana tiedonjakajana ja sananvapauden puolustajana, on Ylessä tapahduttava merkittäviä muutoksia.
                                                               Veijo Tuunanen

1 kommentti:

Musiikkiteatteri Apollo kirjoitti...

Lienee ennakoitua, että Sipilä kupsahtaa jossakin vaiheessa omaan näppäryyteensä. Teekkarit ovat tunnettuja tästä ominaisuudestaan... Samaten saattaa Ylen toimitusjohtaja joutua hoitamaan kompostia päätoimittajansa tyrimysten takia. Ja jos valintatilanne tulee, lähtijä on tuskin toimitusjohtaja.