tiistai 18. lokakuuta 2016

Kun ei liukuesteitä, tehtäköön jalkakäytävä.



Veijo Tuunanen
Talluksentie 23 A 2  82600 Tohmajärvi
17.10.2016.
Asia: Kuntalaisaloite


                               TOHMAJÄRVEN KUNTA
                                Valtuuston puheenjohtaja Antero Nenonen

Esitän kunnioittavasti, että Kauppakadun ja Kirkkotien risteyksestä lähtien Maiju Lassilan tielle seurakuntatalon liittymään saakka rakennetaan jalkakäytävä ja asennetaan ajotielle hidasteet. Mikäli talous antaa siihen mahdollisuuden jalkakäytävä voisi jatkua Kiteen tien liittymään asti.

PERUSTELUT: Tieosuudella on vilkas kävely- ja ajoneuvoliikenne, johtuen runsaista taloliittymistä ja läpiajoliikenteestä. Tieosuudella on julkista liikennettä kunnan eläinlääkärille ja seurakuntatalolle. Erityisesti vanhukset ovat vaarassa talvisin, kun joutuvat ajoneuvoliikenteen seassa kävelemään liukastellen kapealla ajotiellä kirkollisiin tapahtumiin seurakuntatalolle.


                                                    Veijo Tuunanen 


Väsäsin ylläolevan kuntalaisaloitteen. Aloitteeseen innostivat monet ihmisten yhteydenotot ja henkilökohtaisen tuntemukseni tieosuuden vaarallisuudesta erityisesti ikäihmisille.
Tohmajärven kunnalla näyttää olevan rahaa. Uskoisi, ettei muutaman sadan metrin matkalle tehtävät parannukset tielle ole ylivoimaisia ainakaan talouden suhteen.

2 kommenttia:

Musiikkiteatteri Apollo kirjoitti...

no varmasti löytyy rahaa! pelkkä niiralan yritystontin liittymä 100 metrin tienpäkineen maksoi 500 000 euroa - eikä tietoakaan tien käyttäjistä. kirkkotiellä on käyttäjiä pilvin pimein...

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Luin juuri Niiralan tiepätkästä 9-tieltä ei mihinkään. Hinta taisi olla puolimilliä. Saa nähdä miten aloite jalkakäytävästä edistyy. Valtuustossa ollessani minulle sanottiin, etteivät aloitteeni etene mihinkään kun olen väärän valtuustoryhmän jäsen. Ja siitä pitivät huolen keskustaryhmän jäsenet kiitettävästi. Värtsiin kirjoitin kommentin Niiralan uudesta 9-tie liittymästä.