torstai 29. syyskuuta 2016

Julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 29.9.2016



Ihmisarvot ykkösiksi
Tänä päivänä näyttää, että Suomen mainetta urheilumaana pitävät parhaiten yllä nais- ja vammaisurheilijat. Ainakin jos katsoo Olympia menestystä. Kumpikaan ryhmä ei juuri pääse paistattelemaan julkisuudessa, ellei kaulassa killu MM- tai Olympiamitali. Tavallinen maatiaismoukka, joksi lasken itseni, ei voi ymmärtää miten jonkin joukkue lajin ympärillä on toimittajia, asiantuntijoita, avustajia ja kaikkien näiden avustajia pilvin pimein. He haastattelevat ja filmaavat toisiaan ennen ottelua, ottelun aikana ja sen jälkeen. Tulipa  menestystä tai ei. Hyvä esimerkki tästä on taannoinen Word Cup.
Edellä olevan perusteella pelkään, ettei tänäkään vuonna vuoden urheilijaksi valita moninkertaista Olympiakultamitalisti Leo-Pekka Tähkää, vaan joku joukkue joka on urheilullisesti valovuoden verran Tähkää jäljessä. Vammaisurheilusta sen verran vielä lisää, että seuraava MM ja Olympia menestyjä tulee Tohmajärveltä ja hänkin on vammaisurheilija. Etunimeltään Risto.
******
Kuntavaalit pukkaa päälle. Oletko valmis? Viimeisissä kuntavaaleissa rynnistivät persut. Tulevissa tuskin enää. Persujen menestys pohjautui pitkälti protestihenkeen. Oltiin tyytymättömiä entisiin puolueisiin ja annettiin ääni persuille, joilla uskottiin saatavan muutosta aikaan. Saatiinkin. Kohta on sekaisin ei kuntakenttä vaan koko Suomi. Äänestäjien tyytymättömyydellä saatiin kokemattomia valtuutettuja ja kansanedustajia, joilla menee vuosia opetellessa päätöksentekoa. Olisi kohtuullista jos puolueet suhtautuisivat ehdokkaiden asetteluun sen verran tarkalla silmällä, että pahimmilta riman alituksilta vältyttäisiin.
Ja uutta puoluetta pukkaa. Viime viikolla hyväksyttiin puolueeksi Suomen Eläinoikeuspuolue EOP. Mitähän mieltä se mahtaa olla Natosta, eläkkeistä ja vanhustenhoidosta? Entä Sotesta? Veteraanipoliitikko Hannes Manninen perusteli luopumistaan eduskunnasta, että 41 vuotta julkisena kusitolppana hänelle riittää. Tolpille kusee yleensä koirat. Pitääkö uusi eläintenoikeuspuolue koirien kusemista tolpille koirien jakamattomana oikeutena?
*****
Rasismi = rotuajattelu, rotukiihko, rotusyrjintä. Rasismiin liitetään myös vihapuhe ja väkivalta. Edellä oleviin asioihin on keskittynyt viime aikainen keskustelu Suomen vastarintaliikkeestä SVL, joka ei ole rekisteröity-yhdistys. Sen toimintaan liittyvät kaikki edellä olevat epämiellyttävät tavoitteet. Minulle kyseinen yhdistys ei ole ongelma. Muutaman ihmisen yhteenliittymä ei maksa vaivaa pitää heitä julkisuudessa.
Ongelmaksi vastarintaliike näyttää nousevan politiikoille ja varsinkin persuille. He eivät ole irtisanoutuneet vastarintaliikkeen toimintatavoitteista. He toistavat, ettei persuilla ole mitään yhteyksiä kyseiseen liikkeeseen. Sitä se vielä puuttuisikin. Hallituspuolue, joka ylläpitää lakia ja järjestystä maassa olisi taistelemassa omia lakeja vastaan.
Jos persupuolueella ei ole mitään virallista yhteyttä vastarintaliikkeeseen tai muihin samoilla teemoilla liikkuviin porukoihin, niin henkilötasolla näyttää olevan. Ministeritasolta ei ole näyttöä, mutta kansanedustajilla kyllä. Jänkääminen tätä asiaa vastaan saattaa tipauttaa puoluekannatusta ennen joulua vielä muutaman prosenttiyksikön.
Näillä rasismilla ratsastajien silmän kiilto,  puheet ja kehonkieli pelottavat. Mitä heidän pääkopassa liikkuu. Olivatpa he eduskunnassa tai sinne pyrkimässä. Vastuu näyttää siirtyvän entistä enemmän äänestäjille.
Veijo Tuunanen

1 kommentti:

Pirkko kirjoitti...

Leo-Pekka Tähti