perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kukaan ei kuuntele kuntalaista




Ojasta allikkoon
Pakko sopii huonosti suomalaiseen mielentilaan. Demokraattiseen päätöksen tekoon se sovi ollenkaan. Jupina ja jälkipyykki on alkanut Rääkkylän kunnan pakkoliittämisestä Kiteen kaupunkiin. (Hs.9.6)
Kitee, Tohmajärvi, Rääkkylä ja Kesälahti yrittivät yhteistyötä terveys- ja sosiaalitoimessa ensin kuntayhtymän kautta ja sitten perustamalla sote-asioita hoitamaan Helli-liikelaitoksen. Helli epäonnistui surkeasti toimissaan, vaikka ministerit Anu Vehviläinen ja Juha Rehula vuorollaan kävivät  toteamassa sen erinomaiseksi ja hyvin toimivaksi. Helli-liikelaitos purkautui ja Kesälahti liittyi sittemmin Kiteeseen.
Rääkkylän kehno taloustilanne on johtanut siihen, että valtioneuvosto ennakkolupauksistaan huolimatta pakkoliitti  tulevan vuoden alusta Rääkkylän kunnan Kiteen kaupunkiin.
Rääkkylän tie itsenäisenä kuntana lienee kuljettu loppuun. Pohdintaa aiheuttaa kysymys kuultiinko tavallisia kuntalaisia siitä kumpaan kaupunkiin Kiteeseen vai Joensuuhun kunta liitetään.
Puhutaan paljon lähidemokratian merkityksestä. Tässä pakkoliitoksessa kuntalaisia ei kuultu kumpi suunta Kitee vai Joensuu, heille olisi mieluisampi asioida tulevaisuudessa. Tällä kyselyllä olisi ollut positiivista vaikutusta tulevaisuuden suunnittelussa kuntalaisten kannalta.
Paikallista osaamattomuutta ei korvaa ulkopuolinen tietämättömyys

Ei kommentteja: