torstai 12. toukokuuta 2016

MITÄ NE OIKEIN SÄHLÄÄ



Sekaisin jääkiekosta ja digitaalista
Suomi on mennyt digitaalista sekaisin. Eikä vähiten Suomen hallitus. Olipa mikä asia hyvänsä, joka tarvitsee kuntoon saattamista, hoituu ministerien mukaan digitaalilla. Mitä se sitten lieneekään esim. soteasioissa?
Toinen mantra on yhtiöittäminen. Rauta-, piki-, ja soratiet pitää yhtiöittää. Samalla ministeri muistaa huomauttaa, ettei yhtiöittäminen tarkoita yksityistämistä. Niin kuin tavallinen ihminen ei ymmärtäisi maidon, kurrin ja veden eroa toisistaan.
On syytä epäillä, etteivät vanhukset ja sairaat hoidu digitaalilla, vaan lääkäreitä ja hoitajia siihen tarvitaan. Tai, ettei tiet kuopista ja kelirikosta korjaudu sillä kuka tiet omistaa vaan korjaus tarvitsee lapiota ja rahaa. Hallitus tarjoaa teiden hoitoon yhtiöittämistä.
Lopulta pääministeri näkee hyväksi pohtia perustaa uusi digitaalia hoitava yhtiö, joka muka hoitaa digitaalilla tiedonkulun mökin mummon, tiehoitoyhtiön,  sosiaalitoimen ja lääkärien kesken.
Pääministeri Sipilä, ministerit Berner, Rehula ja Vehviläinen puhuvat paljon, josta ainakaan minä en saa tolkkua. Se ei ole ihme, mutta kun minun kaltaisia tolloja on muitakin.
*****
Digitaali näyttää syrjäyttävän kohta euronkin. Parkkipaikalla pitää vilauttaa älypuhelinta. Helsingissä ei pääse matkustamaan linja-autolla, ratikalla ja lähijunilla ilman älypuhelinta ensi vuoden alusta lähtien. Se tietää potkuja rahastajille ja sitä, että monet joutuvat kulkemaan Helsingissä jalan tai taksilla. Edellytyksellä, että vanhan mallin mukaisia takseja on kaupungissa.
Kysyn mikä on sellaisen ihmisen oikeus liikkua ja ostaa palveluja, joihin perustuslaki on maksuvälineeksi valinnut hyödykkeen jota rahaksi kutsutaan. Joudunko vaikeuksiin oikeuslaitoksen kanssa kun minulla ei ole älypuhelinta, ei tietokonetta mutta rahaa riittävästi esim. ratikka matkaan.
******
Jos maan hallitus on mennyt sekaisin digitaalista, niin osa kansasta on mennyt sekaisin jääkiekosta. Tunnustan olleeni jääkiekkofani 70-luvun alkupuolella. Kirjoitin "Helsingistä hallista" otsikoituja pakinoita mm. Karjalaiseen. Sata reissua vuodessa jäähallille, poisti jääkiekko-oireilun ja paranin tavalliseksi jääkiekon ystäväksi. Saman uskon tapahtuvan heillekin, jotka elävät nyt ylikyllästetyssä jääkiekkofanituksessa.
Iltapäivä lehdille näyttää riittävän kirjoiteltavaa jääkiekkoilijoiden seurustelusta, kihloista, häistä, avioeroista ja lopulta hautajaisista. Ja kaikesta mitä nyt jonnin joutavaa kiekkoilijat  voitonhumussa tai häviössä keksivätkään.
Jääkiekon jälkeenkin on "elämää". Hyvä esimerkki on Jutin ja Tammisen pysyminen julkisuudessa. Tamminen vaihtaa takkia ja kaulaliinaa TV-kommentaattorina ja Jutila patentoi Ilta-lehden mukaan sanat "Ny rillataan". Enpä näistä kahdesta taida enempää kirjoittaakaan.
*****
Viimeisimmän Yle:n teettämän kannatusarvion mukaan SDP:n kannatus on 21,5%, Keskustan 20,4, Kokoomuksen 17%, vihreiden 13,5%, Vasemmistoliiton 8,5% ja Perussuomalaisten niin ikään 8.5%.
Tällainen tulos eduskuntavaaleissa tietäisi SDP:lle hallitukseen menoa. Työtä näyttäisi nykyisen hallituksen jälkeen riittävän. Hyvä  puoli hallitukseen menossa olisi se, että nykyinen hallitus on osoittanut toimillaan miten asioita ei pidä hoitaa.
Kumpi jää kokoomuksen soppaa hämmentämään kesäkuun jälkeen, Stubb vai Orpo? Suomelle sillä tuskin on paljoakaan merkitystä. Soppatarpeet ovat molemmilla samat ja perin heikot. Tavalliselle kansalle on tarjolla paleltuneista perunoista keitettyä luusoppaa.
On tunnettua, että laskeviin kannatuslukuihin yritetään vaikuttaa vaihtamalla vetäjiä. Sillä pyritään hämäämään äänestäjiä. Ihmiset eivät jaksa paneutua asioihin vaan äänestävät mielikuvien mukaan. Kokoomus pysyy kokoomuksena ja pitää huolta varakkaista. Siihen porukkaan kuuluu harva palkansaaja.
                                                 Veijo Tuunanen   

2 kommenttia:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

siulla on onneksi älypuhelimia ja monensortin tabletteja joten pärjäät hyvin digiyhteiskunnassa. miulla on vieläkin vain tavallinen älytön puhelinmalli, eikä taida muunlaista tullakaan...

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Tabletit tulee syötyä aamupalan yhteydessä. Älypuhelimia on mutta kun en osaa niitä käyttää. Kävelemään joudun tämän päivän Helsingissä. Siksi siellä vältänkin käymistä. Kadulla voi saada turpaansa tai jäädä auton alle. Samassa veneessä tässä ollaan. Oli älypuhelin tai ei.