sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

TÄMÄ JUTTU EI KELVANNUT HS:N MIELIPITEISIIN.


Huomioiko TV katsojat riittävästi

Ville Mäkelä kysyy (HS. 27.2)Yleltä vastuuta TV:ssä tapahtuvasta runsaasta kiroilusta. Erityisesti alatyylinen V-sana on levinnyt jo pienten alle kouluikäisten lasten käyttöön. Eikö vastuussa olevat ohjelmien sisällöstä päättäjät tiedä, että lapsien ensioppinen tapahtuu mallioppimisen kautta?
Erityisesti TV:ssä esitetty huumori on muuttunut oivaltavasta katsojaa huomioivasta esitystavasta kaksimielisyyttä tarjoavaksi ylilyöntiohjelmiksi. Jos melu, hyppiminen ja huutaminen suu ammollaan on hauskaa niin se poikkeaa siitä jota vanhempi väki on tottunut pitämään huumorina. Ymmärrän Suomen rajalliset resulssit esiintyvien osalta, mutta samat esiintyjät asia- ja huuto-ohjelmista hämäävät varsinkin lapsia. Aplodit itselleen on uutta entisestä poikkeavaa käytäntöä.
Toivoisi myös kanavilta ohjelma koordinaatiota, ettei saman tyyppistä ohjelmaa esitettäisi minuutilleen samaan aikaan kaikilla kanavilla. Nyt mainoksetkin ovat päällekkäin. Kasvojen kulumista ei näytetä TV-piireissä huomioitavan. Samat julkkikset ilmestyvät ohjelmien väliin heilumaan jaa suu auki hyppimään ilman mitään yhteyttä meneillään olevaan ohjelmaan. Seuraukset tällaisesta voivat olla vastakkaiset toivottuun tarkoitukseen.
Veijo Tuunanen. TV:n katsoja Kemiönsaarelta

Ei kommentteja: