Alasin 11

Mökkiläisen mietteet

Mökkiläinen sai kuluneella viikolla kunnianosoituksen. No, ei sitä heti pitäisi hörähdellä nauruun. Myönnän, ettei meikäläiselle kunnian kukko laula liian usein. Nyt kiekaisi kuitenkin.

Meikäläinen oli 15 vuotta takaperin perustamassa ammattiosastoa. Taisinpa toimia osaston puheenjohtajana jonkin aikaa. Nyt kutsuivat peijakkaat johtamaan juhlakokousta. Arvelivat varmaan, että saapas nähdä, joko ukon äly on tylsynyt.

Tiedä häntä, minkä kuvan lie meikämannesta saaneet. Kokous tuli pidettyä ja ylenpalttiset juhlakahvit juotua.

Myönnän, että olin vähän otettu yllätyksenä tulleesta kutsusta. En henkilökohtaisesti saamastani huomionosoituksesta, vaan siitä, että minut muistettiin toimesta, jossa olin ollut alulle panija uudessa työpaikassa.

Muutamaa muukin yhdistystä olen ollut perustamassa Helsingin seudulla. Tuntuvat voivan nekin hyvin. Juhlallisuuksiin siellä en ole kuitenkaan osallistunut.

* * *

Ammattiyhdistykset näillä seuduilla nuoruusvuosinani leimattiin kommunistien vallankumoustoiminnaksi. Taitavatpa vieläkin muutamat ajatella samoin. Eivät ole huomanneet, että kommunismi on kuollut jo ajat sitten. Mutta ei kuopattu. Tämä on syytä muistaa. Ihminen reakoi yllättävällä tavalla vieläkin, jos joutuu ahdinkoon.

Nykyisin ymmärretään, että ammattijärjestöt kuuluvat järjestäytyneeseen ja demokraattiseen yhteiskuntaan. Ilman niitä oltaisiin kaaoksessa. Paitsi, että ammattijärjestöjen kautta neuvotellaan palkat, niiden kautta hoidetaan lukematon määrä työyhteisöjen asioita. Tavallinen rivijäsen ei kaikkia niitä tiedä, saati ulkopuolinen.

* * *

Palkka-asioita setvimään oli tullut liiton puheenjohtajakin juhlakokoukseen. Oli mielenkiintoista seurata, mitkä asiat tänä päivänä ovat esillä ammattiosastoissa.

Yllätys, yllätys, palkathan ne puhuttivat nytkin. Mitenkäs muuten.

Alalle ja koko valtion hallintoon ollaan ajamassa UPJ:tä. Uutta palkkaus järjestelmää, selvitettiin minulle.

Jäsenistö tuntui suhtautuvan nihkeästi uuteen palkkaukseen. Juuri se ryhmä heistä, jotka eivät olleet tulleet kokoukseen. Sekin selvisi, että vastustus näytti lähtevän, mistäs muusta kuin keskinäisestä kateudesta. Pelättiin muutosten tuovan etua kaverille enemmän kuin itselle. Se, että rahaa tulisi koko työyhteisölle enemmän kuin mitä entinen järjestelmä toi, ei näyttänyt merkitsevän juuri mitään.

Semmoisia me ihmiset olemme. Valtion ja kunnan töissä, joissa työsuhdeturva on nähdäkseni suurin, valitetaan pienistä palkoista ja työssä jaksamisesta. Mitä viime mainitulla sitten tarkoittanevatkaan.

Työttömäksi tahtomattaan joutuneesta, tuntunee tällainen narina pahalta. Moni potkut saanut olisi vielä jaksanut, jos olisi voinut jatkaa työssään.

* * *

Meillä eläkeläisillä menee hyvin. Eläkkeitä nostaa ropsautettiin 0,9 %. Ja nyt yhdellä kertaa. Erikoisen iloisia olemme siitä, että korotus on yhtä suuri kaikille. Maaherrakaan ei saanut enempää kuin saman viraston talonmies. Ollaan siis tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

Sitä tässä ihmettelen, miksi maaherran eläke nousi kuitenkin euroina enemmän kuin talonmiehen?

Senkin ymmärrän, että maaherralle maksettiin viranhoidostaan enemmän kuin talonmiehelle. Hänen työnsä oli arvoasteikolla edellä talkkarin töitä. Mutta sitten kun tehdään samaa työtä, ollaan eläkkeellä, talonmiehen eläke on pienempi kuin maaherran.

Sanotaan, että Suomessa samasta työstä maksetaan sama palkka. Eläkkeellä ollessa ollaan samoissa ”hommissa”.

Se siitä samapalkkaisuudesta.

Mökkiläinen