Alasin 11
Mökkiläisen mietteet
Mökkiläinen sai kuluneella
viikolla kunnianosoituksen. No, ei sitä heti pitäisi hörähdellä nauruun.
Myönnän, ettei meikäläiselle kunnian kukko laula liian usein. Nyt kiekaisi
kuitenkin.
Meikäläinen oli 15 vuotta
takaperin perustamassa ammattiosastoa. Taisinpa toimia osaston puheenjohtajana
jonkin aikaa. Nyt kutsuivat peijakkaat johtamaan juhlakokousta. Arvelivat
varmaan, että saapas nähdä, joko ukon äly on tylsynyt.
Tiedä häntä, minkä kuvan lie
meikämannesta saaneet. Kokous tuli pidettyä ja ylenpalttiset juhlakahvit
juotua.
Myönnän, että olin vähän
otettu yllätyksenä tulleesta kutsusta. En henkilökohtaisesti saamastani huomionosoituksesta,
vaan siitä, että minut muistettiin toimesta, jossa olin ollut alulle panija
uudessa työpaikassa.
Muutamaa muukin yhdistystä
olen ollut perustamassa Helsingin seudulla. Tuntuvat voivan nekin hyvin.
Juhlallisuuksiin siellä en ole kuitenkaan osallistunut.
* *
*
Ammattiyhdistykset näillä
seuduilla nuoruusvuosinani leimattiin kommunistien vallankumoustoiminnaksi.
Taitavatpa vieläkin muutamat ajatella samoin. Eivät ole huomanneet, että
kommunismi on kuollut jo ajat sitten. Mutta ei kuopattu. Tämä on syytä muistaa.
Ihminen reakoi yllättävällä tavalla vieläkin, jos joutuu ahdinkoon.
Nykyisin ymmärretään, että
ammattijärjestöt kuuluvat järjestäytyneeseen ja demokraattiseen yhteiskuntaan.
Ilman niitä oltaisiin kaaoksessa. Paitsi, että ammattijärjestöjen kautta
neuvotellaan palkat, niiden kautta hoidetaan lukematon määrä työyhteisöjen
asioita. Tavallinen rivijäsen ei kaikkia niitä tiedä, saati ulkopuolinen.
* * *
Palkka-asioita setvimään oli
tullut liiton puheenjohtajakin juhlakokoukseen. Oli mielenkiintoista seurata,
mitkä asiat tänä päivänä ovat esillä ammattiosastoissa.
Yllätys, yllätys, palkathan
ne puhuttivat nytkin. Mitenkäs muuten.
Alalle ja koko valtion
hallintoon ollaan ajamassa UPJ:tä. Uutta palkkaus järjestelmää, selvitettiin
minulle.
Jäsenistö tuntui suhtautuvan
nihkeästi uuteen palkkaukseen. Juuri se ryhmä heistä, jotka eivät olleet
tulleet kokoukseen. Sekin selvisi, että vastustus näytti lähtevän, mistäs
muusta kuin keskinäisestä kateudesta. Pelättiin muutosten tuovan etua kaverille
enemmän kuin itselle. Se, että rahaa tulisi koko työyhteisölle enemmän kuin
mitä entinen järjestelmä toi, ei näyttänyt merkitsevän juuri mitään.
Semmoisia me ihmiset olemme.
Valtion ja kunnan töissä, joissa työsuhdeturva on nähdäkseni suurin, valitetaan
pienistä palkoista ja työssä jaksamisesta. Mitä viime mainitulla sitten
tarkoittanevatkaan.
Työttömäksi tahtomattaan
joutuneesta, tuntunee tällainen narina pahalta. Moni potkut saanut olisi vielä
jaksanut, jos olisi voinut jatkaa työssään.
* * *
Meillä eläkeläisillä menee
hyvin. Eläkkeitä nostaa ropsautettiin 0,9 %. Ja nyt yhdellä kertaa. Erikoisen
iloisia olemme siitä, että korotus on yhtä suuri kaikille. Maaherrakaan ei
saanut enempää kuin saman viraston talonmies. Ollaan siis tasa-arvoisessa
yhteiskunnassa.
Sitä tässä ihmettelen, miksi
maaherran eläke nousi kuitenkin euroina enemmän kuin talonmiehen?
Senkin ymmärrän, että
maaherralle maksettiin viranhoidostaan enemmän kuin talonmiehelle. Hänen työnsä
oli arvoasteikolla edellä talkkarin töitä. Mutta sitten kun tehdään samaa
työtä, ollaan eläkkeellä, talonmiehen eläke on pienempi kuin maaherran.
Sanotaan, että Suomessa
samasta työstä maksetaan sama palkka. Eläkkeellä ollessa ollaan samoissa
”hommissa”.
Se siitä samapalkkaisuudesta.
Mökkiläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti