torstai 21. heinäkuuta 2016

Yskä lähtee....



Maiju Lassila esiin
Anteeksi vaan hallitus ja eduskunta kun pidätte huolta hallinnon keventämisestä ja siinä sivussa helpotatte meikäläisenkin omaa päätäntä valtaa. Kysymys on uudesta tupakkalaista. Meillä on tähän asti perhekohtaisesti päätetty miten ja missä poltetaan tai poltetaanko laikkaan. Salassa tupakanpoltto aloitettiin ja nyt on edetty tilanteeseen, että tarvitaan lakia missä polttaa saa ja missä ei. Toisin sanoen missä ennen sai polttaa, se kohta on mahdollista tehdä vain salassa.
Mitä parvekepolton kieltäminen vaikuttaa meillä perhekohtaisesti? Oman polttoni lopetin ilman lain vaikutusta jo neljännesvuosisata sitten. Ennen lastemme perheissä vieraillessamme saimme istua olohuoneessa kun isäntäväki kävi tupruttamassa parvekkeella. Nyt edessä on muutos. Kun talonväki tupsuttelee tuvassa me tupakoimattomat istumme sen aikaa parvekkeella. Onko uudessa tupakkalaissa muuta vaikutusta? On ainakin se, että sisätiloissa ja salassa poltto lisääntyy ja tietenkin riidat taloyhtiöissä.
******
Tohmajärvellä on tapana, silloin kun itse emme saa mitään merkittävää aikaan, kaivella historiaa. Josko sieltä löytyisi jotain kehuttavaa tai merkittävää henkilöä täyttämään julkisuuden tyhjiö. Molemmissa suhteissa Tohmajärvellä on runsas tarjonta.
Jätän surkean Katri-Helena kyhäelmän raittineen, kilpineen, viireineen ja kadunnimiyritykseen varoittavaksi esimerkiksi huonosta historian "kaivelusta". Tänä kesänä, vihdoinkin on "löydetty" henkilö ja asia, joita kannattaa Tohmajärvellä muistella ja nostaa esille. Henkilö on Maiju Lassila ja hänen kirjallinen tuotantonsa. Lassilan syntymästä tulee ensi vuonna 150 vuotta ja Tohmajärven kesäteatterissa esitettävällä näytelmälläkin  Kuolleista herännyt  on ikää 100 vuotta. Kun tietää Maiju Lassilan poliittisen toiminnan ja vertaa sitä näytelmän Kuolleista heränneen  tekstiin, huomaa miten taitavasti näytelmässä on asiat yhdistetty. Käsiohjelmassa sanotaan näytelmää komedialliseksi näytelmäksi. Minä sanoisin sitä yhteiskunnalliseksi komediaksi. Kannattaa käydä katsomassa näytelmää varsinkin, kun ohjaus ja roolisuoritukset ovat hyvää tasoa komediallisia asioita unohtamatta.
******


Keskusteluun on noussut laki. Erityisesti lakien määräämät rangaistukset. Asia nousi esiin kun Korkein oikeus pudotti rangaistusta jutun saaman suuren julkisuuden perusteella. Tällä perusteella voi median sanoa osallistuneen lainkäyttöön. Oikeus katsoi julkisuuden tuoneen lisähaittaa rangaistuksen lisäksi tuomitulle.
Vanhalle vankilajäärälle, joka katson olevani, syntyy monenlaisia ajatuksia. Ensiksikin se, kuka määrää julkisuuden haitan määrän ja merkityksen. Rattijuopumustuomio saattaa haitata julkisuuden mahtihenkilöä, mutta mitä tuomiota keventävää löytyy rannanjätkälle, jolla ei ole edes ajokorttia?  Rangaistukset pitäisivät olla yhteismitallisia kaikille kansalaisille.
Ollaanko Suomessa menemässä hienohipiäisyydessä lainkäytössäkin ojasta allikkoon. Varkaan, pahoinpitelijän, raiskaajan, rattijuopon nimeä ei saa rangaistuksen uhalla julkaista. Jos julkaistaan rangaistaan julkaisijaa ja lisäksi vähennetään tuomitulta rangaistusta. Suutari pysyköön lestissään. Eli rangaistuksia määriteltäköön tekojen perusteella ja media pysyköön ilman suoraa vaikutusta tuomioihin.
******
Edellä oleva huomioiden, miten pitäisi lainkäyttö suhteuttaa tapauksiin Anneli Auer ja Jari Aarnio? Pitäisikö heitä käsitellä puhtaasti lainkirjaimen perustella vai ottaa huomioon suuri julkisuus? Jätän asian lainoppineiden pohdittavaksi.
Mistä heidän saamansa suuri julkisuus johtuu? Sitä voin aprikoida muutamalla sanalla. Tekojen taustat ja rikokset, jotka ovat kysymyksessä, ovat varmasti yksi syy. Olisiko yksi syy järjestelmässä, jossa asioita käsitellään? Otan esiin vain poliisin toiminnan organisaationa. Kysyn. Onko poliisin tavoite löytää rikollinen vai totuus? Tiedän tällaisen organisaatio-ongelman rasittavan muitakin hierarkiaan perustuvia järjestelmiä. Vaikka sitä organisaatioissa ei tunnustetakaan. Poliisissa arvostetaan perinteisesti rosvon kiinnisaamista ja armeijassa jopa opetetaan miten vastustaja saadaan hengiltä.
******
Kesäyskä lähtee rykimällä tai Tohmajärven apteekin myymällä Mustanparran yskänmikstuuralla. Ruotsalaisille on saatavilla Svartaskäggets hostmixtur. Minuun tepsi. Joten kesä jatkukoon.
                                                                        Veijo Tuunanen

1 kommentti:

Musiikkiteatteri Apollo kirjoitti...

totta pagiset: kuolleista herännyt kuuluu tyylilajiltaan todellakin nimenomaan yhteiskunnallisiin tragikomedioihin. ja totta sekin että mustanparran yskänlääke on paras aine pahaan yskään, jos se ei siitänsä enää pahene.