torstai 22. joulukuuta 2016

HARKINTAA TOUHUIHIN



Valta tulee äänestäjiltä
Onko se niin vaikea tunnustaa, että  puoluepolitiikassakin  on kysymys vallasta. Niin puolueiden sisällä kuin puolueiden välillä? On myös muistettava, että asiat ovat niin kuin miltä ne näyttävät. Mustan muuttaminen valkeaksi ei tule onnistumaan koskaan.
Pääministeri Juha Sipilän mukaantulo politiikkaan hänen mukaansa johtui halusta pelastaa Suomenkansan hyvinvointi. Pääministeri sanoi, ettei hänelle tulisi mielenkään ohjata Ylen toimittajia tai rajoittaa sanan vapautta. Niin hän sanoo, mutta kun asiat näyttävät ihan muulta. Hallitus aikoo siirtää puoliväliriihen kuntavaalien jälkeen, muka kiireiden takia. Kuka senkin syyn uskoneen. Eiköhän tarkoitus ole välttää kiusallinen huomio vaalikansalta. Tätä viime mainittua kutsutaan myös strategiaksi.
*****
Tohmajärven kunnanhallitus  on toimikaudellaan kaksi kertaa ajanut paattinsa kiville. Vieläpä yksimielisesti. Ikävää vain, että molemmilla kerroilla suunnan määrääjinä ja perämiehenä olivat  mukana demarit. Ensimmäisessä  hankkeessa  piti  Kauppakatu ja keskeinen osa Kirkkotiestä osoitteineen  "pyhittää" Katri Helenalle. Kuntalaisten painostuksen ansiosta hanke kuivui  laulajan nimeä kantavaksi raitiksi ilman osoitteiden muutosta.
Viimeisin karille ajo tapahtui kunnallistalon purkuhankkeessa. Siitä lukijalla lienee jo tapahtumat tiedossa. Hanke lähti  ympäristölautakunnan yksimielisestä esityksestä purkaa kunnallistalo. Lautakunnan puheenjohtajana on demari. Kunnanjohtaja jätti hallituksessa kunnallistalon nimeämisen purkukohteena pois. Tämä ei yhdelle demarille hallituksessa kelvannut vaan hän esitti investointiosaan purkukohteeksi kunnallistaloa ja siihen määrärahaa. Nyt innostuivat muutkin hallituksen jäsenet ja kunnanjohtajan esitys hävisi 0-7. Tästä puolestaan intoutuivat kuntalaiset ja valtuutetut kokouksessaan. Tuntikausia kestäneen kalapaliikin jälkeen väsättiin äänestäen päätös, josta ei ota selvää erkkikään.
******
Miksikö otin edellä olevat asiat käsittelyyn, jotka näyttävät demareiden kannalta heikolta harkinnalta. No  siksi, että näin kuntavaalien alla ei olisi pitänyt ottaa etukäteen kuntalaisten mielissä herkkää kunnallistaloa ainakaan "purkukäsittelyyn". Kysymys on siis huonosta strategiasta näin vaalien alla.
Kunnallistalon historiaan kuuluu myös sen aika entisenä suojeluskunnantalona. Kunta sai talon Suojeluskunnalta sodan jälkeen lahjoituksena ns. pakkoraossa.  Kunnan kaikki toiminnot kouluista, lääkäreihin, elokuviin ja paljon muuta ovat ihmisten mielissä kirkkaana ja sitovat myönteisiä mielikuvia taloa kohtaan. Niin myös sen säilyttämiseen ainakin toistaiseksi. Myönteistä demareiden kannalta oli, että ryhmä kesti kasassa ja oli yksimielinen. Mutta strategiana sitä kuskin voi pitää hyvänä näin kuntavaalien alla. Tuolla alussa sanoin, että asiat ovat niin kuin miltä näyttävät. Tässä tapauksessa ne näyttävät jopa huonommalta.
******
Timo Harakka sanoo lähtevänsä puheenjohtajavaaliin saamansa runsaan kannatuksen ja kehotuksien kannustamina. Niin ovat sanoneet kaikki vastaavassa tilanteessa olevat puolueista riippumatta. Harakka sanoo myös olevansa Rinteen kanssa samaa mieltä SDP:n linjasta. Vain keinot linjan hoitoon voisivat olla toiset. Hän sanoo haastavansa SDP:n puheenjohtaja vaaleissa Sipilän ja Orpon.
Ajattelen Timo Harakan lähtöä puheenjohtajakilpaan tavallisen äänestäjän kannalta. Onko ajateltu sitä, että SDP:n asema on nyt mielipidekyselyissä hyvä? Tuki puolueelle tulee äänestäjiltä, ei puoluejärjestöiltä. Puheenjohtajakilpa voi äityä kovaksikin. Onko ajateltu mitä se vaikuttaa äänestäjien kannatukseen?  SDP on saanut tukensa ammattijärjestöiltä ja jäsenkirjattomilta äänestäjiltä.  Vaikuttaako näihin kannattajiin  liian tiheät puheenjohtaja vaihdokset?  Hehän toimivat sen perusteella miltä asiat näyttävät. Onko SDP:n toimintastrategia ja ajoitus puheenjohtajakilvassa valittu oikein? Kannattaa miettiä.

Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta !
                                                    Veijo Tuunanen

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

No nyt on Tytti "Päläpälä" Tuppurainen tiettävästi lupautunut SDP:n puheenjohtajakisaan ;)