maanantai 26. lokakuuta 2015

Uusi ote kirjoitteluuni

Lienee tunnettua heille, jotka juttujani ovat jaksaneet lukea tällä palstalla ja paperilehdissä, etten ole ollut yksityisten lääkäripalvelujen kannattaja ja vielä vähemmän Helli-hömpötyksen.
Nyt kun Siunsote, vai mikä tälle järjestelmälle tulekaa nimeksi, näyttää toteutuvan siinä muodossa jota olen n. tuhannessa jutussani enemmän tai vähemmän tuputtanut, voin tuntea myötä iloa "soten" nykytilasta.
Jäljelle jää vielä toinen ajatus, joka toteutunee ennemmin tai myöhemmin. Se on se, ettei Pohjois-Karjalaan tarvita kuin yksi kunta. Tai enemmillään kaksi. Uskoen senkin ajatuksen toteutuvan, nyt helpommin, kun "sote" on saatu pois jaloista.
******
Aloitetaan siis uusi osio kirjoitteluuni. Sekin puhtaasti omasta näkövinkkelistä katsoen. Otsikko on: OTSIKOISTA  OTETTU.
Tarkoitus on selailla lehtiä ja ottaa sieltä otsikkotasolta aihe ja ilmaista siitä oma mielipiteeni. Siis hyvin yksinkertaista.
*****
Sitä ennen omakohtainen pelkoni. En polta, alkoholia käytän vain silloin kun sitä on saatavissa ja silloinkin kohtuullisesti, liikun sen minkä pystyn ja pesen hampaanikin kylään lähdettäessä. Pyrin siis elämään tervellisten normien mukaan.
Nyt ollaan menty sille asteelle, että elämisen pienet ilot viedään lopullisesti. Kielletään makkaran ja lihan syönti. Kansalaistottelemattomuuden raja on tässä. Lihaa tulen syömään kuten ennenkin ja makkarasta en luovu. Se kuuluu jokailtaiseen television katseluun ja mainoskatkoihin. Ja sokeri? Tehkää mitä tykkäätte. Voin jo veitte.
******
OTSIKOISTA  OTETTU:

"Ropotti leikkaa satoja sydämiä."
Vai niin. Pari päivää sitten  ropotti sanoi tehostetussa palveluasunnossa vanhuksille päivää ja väänteli itseään. Jos on sama ropotti, niin toivoisin asiaa harkittavan vielä sosiaali- ja terveysministeriössä.
*****
"Soini siivoaa nurkkia,"
Kovin ahtaisiin paikkoihin Soini enää pääsee. Suurimmat "roskat", kuten Sebastian, nurkasta löytyi. Olisi saanut olla nurkassa, mutta kun pyrki keskilattialle, niin luuta heilahti.
******
"Mistä tietää, milloin tuoksuu liikaa?"
Meillä ainakin silloin kun parvekkeen ovi ja keittiön ikkuna lentävät auki.
*****
"Vankiloita ei lakkautetakaan."
Ilouutinen heille, jotka ovat saaneet valtion puolesta huolenpidon tulevaa talvikautta ajatellen. Toisekseen on pidettävä kiinni omista asemista näinä vakavina aikoina.  

Ei kommentteja: