keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Essayah ja Henrikson tukevat Purraa

 

Raha on mitta, työ on arvo

Poliittinen jako Suomessa on muuttunut. Tai oikeammin sanottuna puolueet ovat jakaantuneet kahteen joita jakaa entistä syvempi kaivanto. Nimiä näille osapuolille voi antaa monilla perusteilla. Perinteinen oikeisto ja vasemmisto ei enää riitä. Liittäisin jakoon ihan omana keksintönä rahan ja työn puolueet. Rahapuoluetta edustavat nyt hallituksessa olevat. Työpuolueeseen lasken nykyiseen oppositioon kuuluvat. Hallitusta ja sen toimintaa ohjaa raha. Muita arvoja sen toiminnassa on vaikea huomata. Oppositio yrittää pitää ihmisten arvoja ja toimeentuloa johtavana tavoitteena.

Hallituksen voimat rahoineen eivät yksin riitä voiman näyttöön. Tuekseen se on hankkinut kaksi pientä puoluekannatuksen alapäästä. RKP:n ja KD:n. Ruotsinkielialueella asuvana en ole havainnut raharikkaita siinä määrin, jotka ohjaisivat tukemaan nykyistä kokoomusta. Vielä vähemmän persuja. Björn Wahlroos kesällä voi piipahtaa huvijahdillaan rannassa, mutta valtaosa väestä on tavallista työtätekevää porukkaa. Kristillisdemokraatteja on vaikea erottaa arkipäivisin tavallisesta väestä. Nyt ei kohta enää sunnuntaisinkaan kirkkoväen seasta, kun piispat kertoivat kannattavansa enemmän työväen puolella olevia. Ei ihme, ettei Sari Essayah ja Anna-Maja Henriksson näy julkisuudessa puolustamassa leikkauksia ja maahanmuuton vastustamista. Onhan se kiusallista, kun kirkko jakaa leipää köyhille ja kurkkuviljely tarvitsee töihin maahanmuuttajia. Tiedoksi tämän lehden levikkialueella äänestäville tulevia vaaleja varten. RKP ja KD tukevat Suomessa puheenjohtajiensa kautta äärioikeistolaista hallitusta. Ilman näitä kahta pienpuoluetta ei Suomessa olisi nykyistä hallitusta. M.O.T.

"SAK:n perääntyminen on järjen voitto. Lakot jättivät SAK:n tyhjin käsin. Yrittäjien Pentikäinen: Hyvä, että järki voitti SAK:ssa. Orpo ja Satonen kiittivät lakkojen päättymistä."  Otsikot ovat Hesarista5.4. Olihan lehteen lipsahtanut otsikko: "AKT:n puheenjohtajan mielestä lakot eivät ole menneet hukkaan."  Otsikoista kaksi ensimmäistä ovat toimittajan mielipiteitä. Pentikäisen horinat jätän omaan arvoonsa. Orpo ja Satonen kiittävät varmaan toisiaan, etteivät enempää ehtineet sotkea valtakunnan asioita. AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon kanssa olen samaa mieltä, etteivät lakot menneet hukkaan. Mielipiteeni perustuu lukuisiin istumalakkoihini ja yhteen lakkoon 60-luvulta, joka ilmeisesti vielä jatkuu. Jatkuvan lakon tarina on siinä, että lakko oli menossa kun kesälomille lähdettiin ja kun tultiin piti olla paikalla, että sai lomaltapaluu rahat. Sitä seurasikin sitten työpaikan vaihto. En kannattanut silloin lakkoja, enkä kannata nytkään. Pidän kuitenkin lakkoja tarpeellisina silloin kun muuta keinoa ei ole puolustaa heikossa asemassa olevia ihmisiä. Järjestäytynyt lakko puolustaa paikkaansa siinä kuin hallituksen hokema edustuksellinen demokratiakin.

Muutaman sanan voisin kirjoittaa kouluampumisestakin. Jätän sen ammattiosaajille. Totean vain miten tapauksiin liittyy ihmisten tarve olla parempi kuin toinen ja siihen liittyvä kilpailu. Lapsi alkaa oppia mallioppimisen kautta. Joillekin se jää päälle pitkäksi aikaa nuoruuteen. Sitä pitää yllä ympäristö, älypuhelin, pelit , elokuvat ja TV. Peleissä iskusta ei kukaan kaadu ja luodista ei kuole. Jääkiekossakin poikittaisesta mailasta tai tappelusta saa kaksi minuuttia. Kaukalon ulkopuolella sakot tai linnatuomion.

torstai 28. maaliskuuta 2024

 

Kuka lakia tarvitsee?

 

Laki on rikollisille, ei lainkuuliaisille ihmisille

Elämme veden jakajalla. Monellakin tapaa. Meneillään olevilla lakoilla voi olla monenlaisia tarkoituksia. AY-väen tarkoituksia ei tarvitse epäillä. Mutta on aihetta pitää silmällä hallituksen toimia. Näyttäähän siltä kuin hallituksella ei olisi tarkoitustakaan saada lakkoja loppumaan. Pikemminkin päin vastoin. Lyödessään lukkojarrutuksen ja tietäessään ammattiyhdistyksen voiman vastustajana hallitus voi yrittää selkävoittoa ja saada sitä kautta yhteiskunta sekaisin. Se puolestaan palvelisi populismilla eläviä saada valtaa. Hallitus on oikeistolainen ja näkyvimmältä osaltaan äärioikeistolainen joka elää populismin varassa. Kaaoksessa olevassa  yhteiskunnassa on helppo lupauksilla saada kansalaiset puolelleen. Menetelmä on tuttu Saksasta  sadan vuoden takaa. Siksi on tärkeää pitää äärioikeiston touhuja silmällä.

Riikka Purran esiintyminen julkisuudessa on saanut uusia piirteitä. Asian ytimessä haastattelussa, hän yritti sivuuttaa haastattelijan ja puhui kysymyksestä piittaamatta omaa tarinaansa. Hän kertoi, että hänellä on paksu nahka, joka kestää vähilläkin unilla. Lakot jatkuvat hänen mukaansa, kunnes saadaan laki. Hän "leventeli" neljän puolueen hallituksella, jossa persujen kannatus on vahva. Kaikki leikkaukset viedään läpi, koska palveluja on tarpeettomina. Normeja puretaan. Lopuksi Purra kertoi olevan ajatuksia, joita hän ei kerro. Minusta edellä kerrottu on sellaista tarinaa, jota ei ole syytä jättää huomiotta. Ministeri Satonen on moneen kertaan sanonut, ettei AY:n kanssa neuvotella ennen lakkojen loppumista. Tämäkin tukee hallituksen tavoitteita, pitää lakot voimassa mahdollisimman pitkään. Miksi? Kaaokseen juuri nyt ei uskoisi populistienkaan turvautuvan kun itärajalla on tosiuhka. Vai uskovatko persut itärajan ongelmien palvelevan heidän tavoitteitaan vallan lisäämiseksi itselleen. Luulisi kokoomuksessa, KD:ssä ja RKP:ssä huomioitavan tämän.

Miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Toiset alistuvat, toiset sortuvat, jotkut nousevat yhteisillä päätöksillä toista paremmiksi. Suurin osa ihmisistä vaikenee, eikä kiinnostu moisista asioista. Jokaisella ihmisellä ovat samat aistit. Tunto, maku, kuulo, haju ja näkö. Näiden keskiössä ovat aivot. Aivot eivät ajattele tutkimusten mukaan kuin parikertaa ihmisen iän aikana. Ne eivät synnytä uusia ajatuksia, vaan ne assosioivat. Johdattelevat yhdistelemällä ihmistä aistien tuntemusten perusteella. Mitä pitää tehdä kun joku aisti on poissa käytettävistä? Luulisi olevan helppo elää kun kaikilla on samanlaiset aistit.

Ihmisen ongelmaksi muodostuu vietit ja niiden kirjo. Kaksi tärkeintä viettiä ovat hengissä- ja suvunjatkamisvietit. Jos näihin tyydyttäisiin olisi helppo elää. Kulttuuri (elettyelämä) sivistys( saatuoppi) eivät näytä pärjäävän ihmisen vieteille. Sellaisille kuin kilpailu ja vallanhalu. Näiden kahden alla elää himo olla parempi kuin toinen olipa kohteena mikä asia hyvänsä tai ihminen. Eläisikö osa poliitikoista viettiensä varassa? Tällä hetkellä siltä näyttää ainakin Venäjällä ja Valkovenäjällä elettävän. Näiden valtioiden johtajilta puuttuu yksi ominaisuus ja se on todellisuuden tajua. Hekin elävät vain aikansa. Maailma muuttuu heidän jälkeensä. Miten ja mihin suuntaan? Sitä ei tiedä kukaan.

Toivottavasti Suomen poliitikot eivät kadota todellisuuden tajuaan. Suomea johdetaan sopimuksilla, ei lailla. Laki on rikollisia varten. Ei lainkuuliaisia ihmisiä ohjaamaan tiettyyn muottiin.

torstai 14. maaliskuuta 2024

Purra leikkaa edustuksellisen demokratian itselleen

 

 Edustuksellinen demokratia toimii ammattijärjestöissä

On aikoihin eletty. Eduskunnassa istuu nuoria punaposkisia ja kiiluvasilmäisiä nuoria, jotka paperista tai kännykästä lukien kertovat mitä on edustuksellinen demokratia ja poliittinen lakko. Heidän iästään päätellen lakkokokemusta heillä ei voi olla ja edustuksellisen demokratian sisältö näyttää kuullun opitulta ja juuri sovitetulta vain tämän päiväin hallitukseen. Sisäluku on hyvä taito, mutta jos siinä verrataan ammattijärjestöjä ja niiden johtajia mafiaan, pitäisi kellojen soida heilläkin, jotka tällaiset henkilöt ovat äänestäneet eduskuntaan ja aina ministereiksi asti.

Tällä hetkellä edustuksellista demokratiaa kansanedustajista toteuttaa 108 kpl. joiden äänimäärä prosentteina oli 49,3. Ohjenuoraksi toiminnalleen hallitus edustukselliseen demokratiaan nojautuen on ottanut vastustajiksi katsomiensa musertamisen. Sellaiseksi sopii oppositio, mutta ennen kaikkea ammattiyhdistysliike. Kysyä sopii löytyykö edustuksellisesta demokratiasta heikko kohta joka sallii 108 kansanedustajan tällaisen toiminnan. Onko RKP ja KD  14 yhteisellä edustajalla oikeassa seurassa tukemassa hallituksen toimia? Eikö oikea demokratia anna valtaa johon seuraa vastuu sivuun ja vähemmistöön jääneiden tarpeista?

Tämän hallituksen pahis on SAK? Jäseniä siinä on n. 800000. Mikä lienee puolueiden yhteinen jäsenmäärä? Siitä ei ole tietoa. Ammattiliittoihin liitytään vapaaehtoisesti ja sitoudutaan maksamaan n. 1% jäsenmaksu tuloista. Ammattijärjestöt valitsevat keskuudestaan johtajansa. Yleensä hyvä johtaja jatkaa pitempään asemallaan kuin ministerit. Tukevatko nämä 800000 SAK:n jäsentä rikollista toimintaa mafian kaltaista toimintaa, niin kuin ministerit puheillaan ilmaisevat? Arvoisa ministeri Wille Rydman, olen loukkaantunut kun puheittesi perusteella asetat minun tukeneen mafian kaltaista toimintaa sen jäsenenä. Tai eihän vika ole Rydmanin, vaan henkilöiden, jotka hänet tällaiseen asemaan ovat asettaneet. Olen ollut ammattiliittojen jäsen, lakkoillut ja vaikuttanut järjestöjen toimintaan. Minusta tuntuu, että 800000 tuhannen etujärjestö demokraattiselta perustaltaan on yhtä vahva, ellei vahvempi kuin nykyhallituksen harjoittama toiminta. Hallitus puhuu taloudesta, velasta edustuksellisesta demokratiasta ja pakosta tehdä päätökset, jotka se sanelee. Ammattiyhdistykset toimii ilman pakkoa jäseniensä edunvalvoja suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen ainoa voimavara on jäsenet ja lakko viimeisenä keinona  jos asiat siihen pakottavat. Siksi olen ammattijärjestöjen puolella.

Ilman Kristillisdemokraattien 5 kansanedustajaa ei Suomessa olisi nykyistä hallitusta. Jopa Ben Zyskowicz puhuu laitaoikeistosta. Hän vielä kaihtaa puhua äärioikeistosta. KD johtaa Sari Essayah. Hänen kotikuntansa on Lapinlahti. Kunta, jonka valtuuston jäsen Essayah on. Lapinlahdella paljastui suuri salametsästysrinki, josta maa- ja metsätalousministerillä ei ollut mitään tietoa. Herää kysymys  mikä on ministerin kyky ja ammattitaito tehtäviensä hoitoon? Sari Essayah on tunnettu kävelijä. Onko hänen kävelyt suuntautuneet riittävästi peltopientareille ja metsäpoluille vai asfalttitielle?

RKP 9 edustajallaan on puolue jolle kelpaa mikä ja kuka vaan, jos puhuu Ruotsia. Arvioni sopii puolueen johtoon. Ei välttämättä äänestäjiin. Tunnen asiaa, kun asun nykyisin Ruotsin kielialueella. Ikävää, että RKP on johtonsa takia sekaisin kuin seinäkello ja tukee samalla hallituksen tavoitteita.

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Demokratia on ihmisiä varten, ei hallintoa.

 

Työ on pakko, pakkotyö ei

Otsikossa on totuus, jossa nyt eletään. Kansa jakautuu kahteen. Sen näytti presidenttivaalit ja räikeimmin maan hallitus pyrkiessään runnomaan demokratian nimissä voimaan lakeja, joilla estetään työtätekevien osallistumasta omien asioittensa hoitoon. Hallitus vetoaa vaaleissa saamaansa kannatukseen eduskuntavaaleissa unohtaen millä lupauksilla vallan sai. Tavalliselle ihmiselle hallituksen toimet ohjelmineen näyttää petokselta suhteessa ennen vaaleja annettuihin lupauksiin. Vastakkain ovat työntekijät ja työnantajat. Vai olisiko parempi sanoa vanhahtava ilmaus; työ ja pääoma? Tätä järjestelmää hallitus on lähtenyt nyt päsmäröimään.

Olen työntekijöiden puolella. Olen kuulunut ammattijärjestöihin siitä asti kuin ymmärsin niiden merkityksen työntekijöiden asioiden hoitajana. Jäsenyyteni on ollut vapaaehtoista ja jäsenmaksulla olen osoittanut sitovuuttani yhteistoiminnan merkitykseen. Olen uskonut yhteisön voimaan neuvotteluissa ja hyväksynyt neuvotteluaseman loppuessa lakot. Olivatko ne sitten yhteen asiaan tai poliittiseen näkemyksiin perustuvia. Vaikutuksiltaanhan sillä ei ole eroa. Kenenkään tai minkään asian nujertamiseen en ole nähnyt ammattijärjestöjen toiminnalla pyrityn. Neuvotteluja aikaisemmat hallitukset ovat kunnioittaneet. Nykyinen hallitus aikoo lakisääteisesti puuttua ohjaamaan työmarkkinoita huonontamaan palkansaajien, työttömien ja vähäosaisten asemaa työnantajien eduksi. Korostan, että lakon uhalla vaikutetaan ennakkoon, lyhyillä lakoilla varoitetaan tulevasta ja pitkät lakot ovat merkki asioiden täydellisestä karkaamisesta molemmilta kiistaosapuolilta. Ja päävastuu epäonnistumisesta demokratiassa on maan hallituksella.

Vastuu nykytilanteen syntymiseen on äänestäjillä. Kokoomusta on sanottu joskus kykypuolueeksi sen jäsenten oppineisuudesta johtuen. Nyt näyttää persujen ajaneet ohi kokoomuksen sen oikealta puolelta. Yhdessäkään nämä kaksi eivät pystyisi ylimieliseen vallankäyttöön ilman kahta "voimatekijää". Piskuista ja patavanhoillista kristillisdemokraatteja ja joka-ajan ja paikan "tukipylvästä" RKP:tä. Äänestäjien on syytä huomata, että maasta se pienikin ponnistaa. Ja voi saada pahaakin aikaan. Nämä neljä ovat vastuussa asioiden hoidosta, lakoista ja maan lähitulevaisuudesta. Sitten tietenkin on kepu, josta ei tiedä mitä se tahtoo ja kannattaa. Sille näyttää maistuvan vain rusinat pullasta. Edellisten ulkopuolelle jäävät muut puolueet "tappelemaan" hallitusohjelmaa vastaan työntekijöiden puolesta. Hallitus toi esityksiään esittelemään televisioon Wille Rydmanin ja Matti Putkosen. Mielestäni toinen on ali- ja toinen yliosaaja. Rydman hymyili ivallisesti ja Putkonen toi haastattelijalle paperilla oikeat tiedot, joista sopi kysymyksiä esittää. Nähtyäni tämän lakot tuntuivat ainoalta mahdolliselta ratkaisulta.

Sotea puristettiin pulloon vuosikymmenet. Vuoden toiminnan jälkeen ollaan sitä purkamassa. Kepu lupasi terveys- ja vanhuspalvelut joka kuntaan ja oman terveyskeskuksen tai ainakin terveysaseman. Eli rapiat 350 toimipistettä. Nyt kun on saatu Nato-suoja, niin halutaan Suomeen 1000 ampumarataa. Entisiä lie yhtä paljon kuin terveyskeskuksia. Ihmeelliset ovat politiikkojen toimet ja tarkoitukset. Ihmisten tulee olla tarkkana mitä edustajamme puolestamme touhuavat.

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Näillä vanhoilla periaatteilla ei sijaa Tohmajärvellä.

Valtuustoseminaari

Savonlinna 26.4.2001.

Veijo Tuunanen.

 

 

TOHMAJÄRVEN  KUNNAN  PERUSARVOT.

 

MITÄ  ODOTAN  VALTUUSTOTYÖSKENTELYLTÄ ?

 

-        Että voisin vaikuttaa mielipiteilläni asioiden hoitoon.

 

-        Tärkeäksi katson, että asioita alkuun pannaan ja hoidetaan demokraattisessa järjestyksessä. Asioilla pitää olla ”isä”, kannattajat ja vastustajat.

 

-        Valtuuston kokouksiin odotan ryhtiä. Toivon ryhmäpuheenvuoroja. Joskus myös ryhmäpäätöksiä. Turhat ”sivupuheet” ja toistot pois. Ryhmäpuheenvuoron voisi esittää muutkin kuin ryhmän puheenjohtaja.

 

-        Odotan ja olen omalta osaltani valmis ryhmien väliseen keskusteluun myös ulkopuolella varsinaisten valtuustokokouksien.

 

-        Odotan myös julkista keskustelua ennen valtuuston päätöksiä kuntalaisia merkittävästi koskettavista asioista.

 

-        Toivon, että lautakunnissa esitetty kanta kestää myös valtuustokäsittelyssä.

 

-        Odotan virkamiehiltä tehokkaampaa yhteyden pitoa valtuustoon suunnitteilla tai jo vireillä olevista merkittävistä asioista.

 

PERUSARVONI  LUOTTAMUSHENKILÖNÄ  OVAT:

 

-        Julkisuus, rehellisyys, riippumattomuus, luottamuksellisuus ja demokraattisuus.

-        Toimiminen huono-osaisen kuntalaisen puolella, riippumatta hänen sosiaalisesta viiteryhmästään.

 

OLEN  EPÄONNISTUNUT:

 

-        Sosiaalitoimiston siirtoasiassa.

-        Terveys- ja sosiaaliasioiden esittelijä asiassa.

-        Perusturvalautakunnan johtosääntöasiassa.

-        Laskettelurinteen tonttikaupassa.

-        Eräissä projektiasioissa ja lukuisissa muissa pienemmissä jutuissa.

 

 

NYT  ODOTAN  VALTUUSTOTYÖSKENTELYLTÄ:

 

-        Että vanhusten ja lasten asiat tulevat riittävästi huomioiduiksi.

 

-        Muuna tärkeänä asiana pidän, että koulukeskusremontin yhteydessä huomioidaan audiotorion saaminen kuntalaisten käyttöön.

 

 

TOHMAJÄRVEN  KUNNAN  PERUSARVOT  OVAT  MIELESTÄNI:

 

Taata kunnalliset palvelut kuntalaisille demokraattisia päätöksentekojärjestelmiä kunnioittaen ja hyväksi käyttäen niin, että kaikki kuntalaiset tuntevat ratkaisut oikeuden mukaisiksi ja kohtuullisiksi.